Sivut

maanantai 29. lokakuuta 2012

Kirjamessuilla Helsingissä



Topelius-lavalla esittelyssä Anni ja loistokoirat (kirjailija Pirjo Suvilehto, toinen vasemmalta) ja Sylvi Sumppi pulassa (kirjailija Aira Savisaari ja kuvittaja Hannamari Ruohonen).


Mesuilla en juurikaan ehdi katsoa kirjoja! Tärkeintä on ihmiset. Ihana törmätä kustantajiin, kirjailijoihin ja kuvittajiin. Sen verran yksinäistä tämä työ on, että messut ovat yhtä juhlaa. Sunnuntaina esittelyssä Topelius-lavalla oli Anni ja loistokoirat.

Lasten keskuksen messuosastolla, kustantamon ihmisten T-paidoissa ja esitteissä oli lukukampanjaan tekemäni eläinhahmoja.

Viimeksi olen piirrellyt pastakastiketta ja raparperikiisseliä, mutta joukoon myös lentäviä pippurimyllyjä ja mukulaselleriä kätteleviä karvaisia otuksia. Nyt messutauon jälkeen siirryn toiveikkaisiin talvimaisemiin, ihan pienten lasten kirjan pariin.






keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Telma ja kuiskausten koulu





kirj. Mila Teräs, Otava 2012

Telma-sarjan kolmas kirja.


Telman kolmannessa osassa kuullaan uusista henkilöistä, Telman koulukavereista. Kaverisuhteet ovat välillä kovin mutkikkaita ja harmittavia. Koulussa päätetään järjestää kirpputori. Telma ja Eetu keräävät tavaroita myytäväksi naapureiltaan ja myös Salaisuuksien saari -kirjasta tutulta Tyrskyluodolta. Ja koska kirpparitavaroiden antajina on muiden muassa taikuri, mummeli, noita, tähtiinkatsoja ja tangokuningatar alkavat tarinat ja seikkailut versoa. Ihanaa piirettävää olivat esimerkiksi lasten naamiaispuvut: Telma tietysti tulevaisuuden ammattinsa puvussa, presidenttinä.

Telma- kirjoja on käännetty saksaksi jo kaksi ja niistä kuuluu todella hyvää palautetta. Arvosteluja lehdissä ja blogikirjoituksia on useita. Hyvä Telma!

Rouva Huun arvio kirjasta Lastenkirjahyllyssä.

Osta kirja mm. täältä.
Telma sarjan ensimmäinen ja toinen osa ovat loppuunmyytyjä. Toivottavasti niistä tulee uusi painos.